Rantamökille tulimme lauantaina. Elokuu alkaa vehreissä merkeissä, mökki ei juuri erotu laiturille.

IMG_1033.jpg

Tänään sunnuntaina kävimme keräämässä kantarelleja Kankaantien varrelta. Tiellä ei monta autoa päivässä kulje, joten sienet ovat myrkyttömiä. Mustikoitakin vaimo keräsi sen verran, että aamuviiliin saamme marjoja. Mustikat eivät ole vielä aivan kypsiä.

IMG_1037.jpg

Menin Sariola-hyllyn läpi ja huomasin, että tiedostoista puuttuu kaksi hyllyssä olevaa teosta. Lisäsin ne siis tiedostoihin. Puuttuneet kirjat ovat Aamu Heinjoen tiellä ja Ne viulut vasta maksoi.  Lisäksi hyllystä löytyi kolme kaksoiskappaletta. Yhteensä omistan siis tällä hetkellä 58 Sariolan teosta (+ kaksoiskappaleet).

(Kirjoitin jokin aika sitten lukupäiväkirjaani :"Tämä teos tekee sankaria keski-ikäisestä niljakkeesta, tosin kirjallisesti hyvin taitavasti."  Kyseessä on Sariolan Ampiaiskesä, ja nyt sain tietooni, että Ampiaiskesä on melkein omaelämäkerrallinen...)