Haimme metsämökiltä puretun lipaston. Pistimmepä autoon lisäksi lähtiessämme neljä kassillista puita ja sahaustelineen. Viimeksi mainitut jätämme autotalliin odottamaan seuraavaa rantamökkikäyntiä. Keskiviikkona lähdemme Jyväskylään, missä nostelemme sisaren huonekalut paikoilleen, olivat putkiremontin ajan parvekkeella ja muovien sisällä. Yövymme sitten samassa paikassa, mikäli saamme tavarat paikoilleen. Toki saamme. Torstaina ajamme Tampereelle, jonne viemme puretun lipaston Mikolle konservoitavaksi. Kierrämme kirpputorit ja yövymme hotellissa.  Perjantaina jatkamme matkaa Hämeenlinnaan, missä meillä on hotellihuone varattuna. Lauantaina ajellaan minne lie ja tullaan kotiin joskus.