Juhannus menee rauhallisesti. Aattona  teimme parin tunnin suursiivouksen ja tyhjensin ja pesin huussin. Tänään pesimme veneen, ja puhtaalla veneellä ajoimme Selkäluotoon Kuivaselälle.

IMG_0959.jpg

Jatkossa pitää pysyä poissa paikalta sen aikaa, että linnut saavat pesittyä rauhassa. Laavun takaa löytyi pesä maassa, kolmen munan kanssa.

IMG_0962.jpg

Kun lähdimme pois, kivellä meitä katseli kolme poikasta. Kait ne lokinpoikasia olivat, siitä päätellen, että lokit meitä kovin toruivat.

IMG_0966.jpg

Naapuri toi pari päivää sitten muikkuja, olivat vetäneet nuottaa. Siispä olemme jo kaksi muikkuateriaa syöneet, ja paistettuja muikkuja on vielä pannullinen kellarissa.

Huomenna päivät alkavat lyhentyä. Toivoa sopii, että lämpenisivät samalla. Koska mokkulan laturi jäi kotiin, tämä saattaa olla viimeinen päivitys rantamökiltä tällä erää.