La 14.4
Junalla Helsinkiin, SuperStarilla ylitse. Tallinnassa vedimme kärrymme hotelli Metropoliin, missä saimme kelvollisen huoneen. Alakerran Livikosta haimme kaksi pulloa vettä ja yhden brändiä. Tuloryyppyjen jälkeen lähdimme syömään Grande Pizzaan. Hyvät olivat eväät ja olut maukasta. Siitä Raekojan kautta huoneeseen. Yöllä tuuletuslaite piti omituista meteliä, sanoimme siitä aamulla ja tilanne korjaantui. Häiriköitä ei lähihuoneisiin onneksi osunut.
Su 15.4
Aamupala Metropolissa on aivan tyydyttävä ilman suurempia keekoiluja. Sunnuntai oli säältään matkan paras, aurinko paistoi ja lämmittikin mukavasti. Kävelimme ensin Olevisten kirkkoon, jonne satuimme ensimmäistä kertaa pääsemään sisälle. Siellä oli eräänlainen konsertti menossa, muutaman laulun kuuntelimme ja jatkoimme matkaa. Kävelimme Nevskiin, missä oli liturgia menossa. Siitä laskeuduimme Toompealta alas ja kävelimme rantoja pitkin Rusalkalle.


Siitä ylös Kadriorgalle, matkalla löysimme ihan uuden puistonkin.





Kävelimme palatsin pihan läpi ratikalle ja ajoimme Hobujaamalle, josta menimme Energiaan kahville, lihapiirakalle, omenaleivokselle ja Vana Tallinnalle. Täältä puoleksi tunniksi hotelliin jalkoja lepuuttamaan, ja sitten Kopliin ratikalla, sieltä Pelguarannan kautta kävely Hippodromille ja siitä trollikalla keskustaan. Taas lepo huoneessa ja olikin iltaruoan aika. Hell Huntissa söimme Paimenpojan Pait. Paikka on pilattu suurella screenillä, jossa näytetään jalkapalloa. Surku, saattoivat Hell Hunt-ateriat loppua tähän. Hele-olutkin kun on niin kovin hyvää. Raekojan kautta siirryimme huoneeseen iltatoimiin. Päivän aikana laskimme kävelleemme 20 kilometriä.
Ma 16.4
Kumpikin menimme tukanleikkuuseen, Pirkko Cinderellaan ja minä oman mummelini luokse kivijalkajuuksuuriin. Molemmat olimme tyytyväisiä. Tilkistä haimme astioita, kaksi teemukia ja kaksi leipälautasta. Apteekissakin kävimme ja Livikossa, josta ostin ensi kesän viinat ja Pirkko siiderit. Kahvit jne. joimme Kirjastokahvilassa. Kylmyys yllätti, joten ostin itselleni raappavälihousut ja eräänlaisen villapaidan, joita pidinkin yllä loppumatkan ulkotiloissa. Kesähousutkin ostin, kun halvalla sopivat sain. Syömään menimme Vanaema Juureen, jossa on aina niin kovin ystävällinen tunnelma. Ja ruoat hyvät. Satamaan alkoi, joten sisäydyimme lukemaan ja ristikoita ratkomaan.
Ti 17.4
Aamupalan jälkeen menimme ratikalla Bussijaaman asemalle, josta kävelimme sotilashautausmaalle katsomaan Pronssisoturia.



Pirkko otti minusta kuvan. Kävelimme Keskturgille josta ostimme suklaat ensi kesäksi.  Toompean näköalapaikan Patkulin kautta Pagaripoisidiin menimme kahville jne. VT oli hinnoiteltu taivaisiin viime käynnin jälkeen. Hyi. Kävelimme taas sinne ja tänne ja menimme iltaruoalle Ses Besiin. Nytpä emme tavanomaista täytettyä kananrintaa syöneetkään vaan Pirkko lohta ja minä ruokaa, jonka osoitin sormella summassa. Mainiot dolmedesit sieltä tulivat ja vatsamme olivat tyytyväiset. Iltatoimet pakkaamisineen ja lukemaan ja nukkumaan.
Ke 18.4
Aamupalan jälkeen haimme Rimistä evästä kotimatkalle. Star oli nyt laivana, ja junat olivat ajallaan, joten taksi kaarsi kotiin meidät hyvissä ajoin. Eipä ollut valittamista.