43. Arijoutsi: VINTTI PIMEÄNÄ **
95 s. Otava 1962 2.p
Ennen vanhaan näitä arijoutseja, olleja ja aapeleita oli hauskojaan kirjoittamassa paljonkin.Kevyttä kamaa tämäkin kirja, joskin joissain pakinoissa tuntuu takana olevan hieman aivopesunkin yritystä.Lyhytproosan tilan lienevät vieneet salatut yms. televisioelämät. Oma kirpputorikirja.
 
44. Schmemann Alexander: SUURI PAASTO
172 s. Ortodoksinen veljestö 1982  2.p
Rippi-isältäni lainaksi saatu teos, jossa selvennetään Suuren Paaston ideaa. Hyödyllinen teos, joka selittää, mitä ja miksi paaston aikana tehdään. Ei mikään keittokirja, vaan perinteen selvitys ja käyttäytymisopas.
 
45. Kukkonen Jussi: RATAVARTIJAN KAUNIS INKERI ***
296 s. Karisto 1947
Elokuvan tästä kirjasta vähän aikaa sitten televisiosta näin. Sujuvaa on teoksen suomenkieli, neljännen pisteen vei löperö loppu, joka tietenkin oli aikansa vaatimus. Eihän paha voinut muuta saada kuin palkkansa. Kukkonen tosin lievensi tuomiotaan päähenkilöille. Ehkä he vielä saavat joskus toisensa…Oma kirpputorikirja, jo toinen höyryveturiteos tänä keväänä.