Matkat:

Junalla Helsinkiin ja Helsingistä. Puhelinhuutajien varalta taskussani oli korvatulppa (yksi, koska toinen korva on kuuro). Sitä tarvittiinkin pari kertaa. Laivana oli mennessä Star ja tullessa SuperStar. Vaivattomat kulut, isossa laivassa voi hakea rauhallisen olopaikan viihteestä ja muusta häiriöstä kaukana.

Hotelli:

Reval Park Central on ihan viehättävä rauhallinen hotelli, ainoa miinus tulee aamupalalle, joka on liian hyvä ja siis lihottaa. Jalankulun päässä niin Vanhastakaupungista kuin satamastakin. Myös ratikka- ja trollikkapysäkit lähellä.

Retket:

Trollikka sattui kohdalle, joten hyppäsimme siihen. Sattui menemään Raviradalle, ja sieltä viereltä löysimme entisen mielisairaala-alueen, joka kesällä olisi ollut kovinkin viehättävä. Nytkin oli kiintoisaa kuljeskella alueella, jossa on yhteensä 16 rakennusta, osa hyvinkin kauniita. Yhdessä toimii vieläkin sairasosasto. Päärakennus oli aikoinaan ollut jonkun perheen huvilana.

Toisen trollikkamatkan teimme Väike Öismäelle, lähiöön, joka on 1960-70-luvuilla rakennettu tekolammen ympärille. Aikamme kävelimme alueella ennen kuin löysimme tekolammen. Kyllä tämäkin olisi mieluummin kesäkohde.

Seuraavalla matkalla pitää ruveta kulkemaan paikallisbusseilla uusille alueille, sähköjohtokuljinalueet on jo kaikki läpikäyty.

Ruokailut:

Suuhunpantavat menivät totuttua reittiä: Ensin pitsa Pizza Grandessa, sitten Paimenpojan Pai Hell Huntissa, seuraavaksi Vanaemä Juuressa Pirkolla lohta ja minulla sikaa ja viimeisenä iltana Ses Besissä täytetyt kanat. Kahvitkin juotiin siellä missä ennenkin, eli Kansalliskirjastossa (2), Pagaripoisidissa ja Energiassa. Viimeksi mainitussa olivat mukana myös Aune ja Reiska.

Kirkot:

Simeonin ja Hannan kirkossa olimme paastoliturgiassa tunnin verran keskiviikkona. Eipä ollut tungosta. Ja Nevskin katedraalissa tietenkin myös kävimme. Siellä on valokuvaus kielletty sisällä, mutta nuoriso räpsytti kännyköitään hillittömästi, ja kun päivystävä mustakaapu huomautti, siirtyivät pylvään toiselle puolelle salamavaloilemaan. Kuvassa Nevski.

Ostokset:

Huoneeseen ostimme konjakkipullon mutta muuten viinaksia ei tarvinnut hankkia. Tilkiltä ostimme kaksi teekuppia ja yhden pannunalusen. Eräältä paikalliskäsityönaiselta hankimme kaksi kuppia, joissa on tarkoitus ruveta tekemään paimenpojan paita kotosalla. Ja antikvariaatista Pirkko osti Humisevan harjun ja minä Aino Kallaksen kirjan Nuori-Viro vuodelta 1918, 5 €. Minun täytyy korjailla sidosta.

Säätila: Matkan aikana ei satanut, mutta ilma oli kylmänsorttinen. Kävelimme silti päivittäin tuntikaudet, kuten tavallista.