Miltei päivittäin kävimme Funchalin Kauppahallissa.

Lauantaisin paikka oli pullollaan erilaisia kait pienviljelijöiden myyntipisteitä. Viikolla keskusaukeama oli tyhjänä ja myynnit tapahtuivat sivukojuissa, kahdessa kerroksessa. Vihannesten lisäksi myynnissä oli jonkinverran myös laukkuja, juomia  ja matkamuistoja yms.Olipa paikassa kahviokin, jota emme käyttäneet.

Kalahalli oli kauppahallin sivussa, saman katon alla. Kalahallin läpi joskus kävelimme, mutta mitään emme ostaneet.

Ja hallissa, toisessa kerroksessa, oli erinomainen ja siisti vessa, jossa kävimme miltei joka päivä. Jossain etukäteen lukemassamme oppaassa sanottiin, että Funchalin yleisiin vessoihin ei kannata nenäänsä tyrkätä. Päin vastoin, myös mm. Katarina-puiston ilman valvojaa oleva maksuton yleinen vessa oli erinomaisen siisti paikka, ja sekä vessa- että käsipyyhepaperia löytyi.