Meidän oli tarkoitus lähteä Prahaan joko 12. tai 19. päivänä huhtikuuta. Mikäli olisimme lähteneet 12. päivänä, Islannin tuhkapilven takia kait vieläkin seisoisimme Kaarlen sillalla ihmettelemässä. 19. päivän lento siis peruttiin. Lentorahat saimme jo takaisin, kiitos BudJet-yhtiölle. Hotellirahoja odotamme. Hotels.com on tähän asti toiminut kunnollisesti, toivottavasti nytkin.

Korvaavan matkan teimme Varkauden kaupunkiin. Varkauden Portista ostimme läppärilaukun ja viron kielen oppaan. Kahvilla kävimme leipomoliike Björnin kahvilassa, jossa kahvi oli hyvää ja kinkku-juustosämpylä mainio.

Kävimme läpi kaikki kirpputorit. Kirjoja ei löytynyt, eikä mitään muutakaan. Kuljimme läpi rantatien, jolla aikoinaan keksimme mennä Valamon luostariin pistäytymään.

Lounaalle valitsimme kotiseutuhenkisen ravintolan nimeltä Tyyskänhovi. Rattoisen näköinen rakennus keskellä puistikkoa.

Sisällä pari mummelia puuhasteli ruoan kanssa. Enpä muista yhtä maukasta lounasta enenen ravintolassa syöneeni. Kesällä paikka on taatusti vielä hienompi, kunhan luonto ympärillä herää. Tänne tulemme palaamaan.

Paluumatkalla kävimme Leppävirran Unnukassa, josta tällä kertaa emme ostaneet yhtään pataa emmekä pannua. Palasimme kotiin, joimme vielä yhdet kahvit ja niin oli kevätmatka heitetty. Seuraavaksi ensi kuussa Tallinnaan.