Ostimme liiankin hienon tiskikoneen, tuovat ja asentavat sen huomenna ja vievät rikki menneen pois.

Naapurin asunto on edelleen myymättä. Viime esittelyssä ei käynyt yhtään katsojaa.

Sunnuntaina lauloimme katedraalissa radioliturgian. Äänitys oli kehnoa, lisäksi kerubiveisu pienelle porukalle hankalalla sävelmällä, joten kotiinajaessani radiosta kuuntelemani palvelunosa jopa hävetti hieman. (Tuli tunnin viiveellä, joten kerkesin kuulemaan)

Ensimmäinen seurakunnalle sitomani leikekirja tuli valmiiksi.

 

 Näitä pitää vielä melko monta tehdä. Ovat niin suurikokoisia, etteivät mahdu prässiin. Ja käytössä oleva leikkurikin on liian pieni. Vaan kiirekö näillä.