Tiistaina pidimme Varkaus-päivän,  ajoimme aamulla ensin Varkauden porttiin, josta taaskaan emme ostaneet mitään, ja siitä keskustaan. Kirpputoreilta löysin yhden kirjan, Sinisalon Peikkokirjan, joka on puuttunut tähän asti. Oli tosin kolmas painos. Kenkien poistomyyntikaupasta ostin itselleni kahdet kengät ja saappaat. Syömässä kävimme todella viehättävässä ravintolassa nimeltä Kaks Ruusua. Se on Ahlströmin tehtaan vanha työmaaruokala, hyvällä maulla jätetty ennalleen, on onneksi suojelukohde.  Lounas oli maittava.    Allerginen nuha iski päälle, pahemmin kuin moneen vuoteen. Huomenna pitää silti lähteä maalle. Tänään kuitenkin on käytävä ennakkoon äänestämässä. Ehdokaskin löytyi, kovin puolueuskollinen en ole ollut. Naista äänestän aina kun on mahdollista. Oikeastaan vain Kokoomusta en ole koskaan äänestänyt. Enkä kommunisteja. Ja  PerS on poissa kuvioista. Ja kaikki  mitättömän pienet puolueet. Siis mukana Vasemmistoliitto, SDP, Keskusta ja Vihreät. Nykyään SDP:kin on jäänyt ulos arvonnasta. Lotterin voitti siis Vihreiden naisedustaja.