KANARIANMATKA 21.1 – 4.2. 2009

 

21. 1. (KE): Omalla autolla Rissalan lentokentälle, lento läksi melko myöhään ja teki välilaskun Madridissa, joten olimme aamuyöllä perillä. Hotellina Walhalla, jossa kahden makuuhuoneen, olohuoneen, keittiön, vessan ja parvekkeen kokonaisuus. Liikaakin tilaa, yksi huone oli pelkkänä varastona.  

 

22.1. (TO): Aamupalalle haimme lähikaupasta tarvikkeet. Kävelimme pitkin rantoja, tutustuimme lähiympäristöön. Ostimme ensimmäiset linja-autokortit (Tarjeta Insular). Ruoan kävimme syömässä rannalla ravintola Romassa. Hyvät pitsat ja mainiota olutta, mutta heti alkuun myöhemmin toistuva outo juttu: laskua sai miltei kaikkialla odottaa ihmeen kauan. Iltapala parvekkeella ja pitkä yöuni.

 

23.1. (PE): Bussilla Patalavacaan, jossa tuttu (viime vuonna) nousu ristille

ja kävely norjalaisten reittiä Puerto Ricoon. Söimme aterian Ricossa pikaruokapaikassa. Etenkin olut oli hyvää. Ohi käveli Heikki Peiponen tyttärensä kanssa, pari sanaa vaihdettiin.  En tiennyt heidän paikalla olevan. Kävelimme vielä Amadoresiin ja takaisin Ricoon, täpötäydessä bussissa palasimme Walhallaan ja söimme iltapalan parvekkeella.

 

24.1. (LA):  Jalan kuljimme San Fernandoon (Paikallisasukkaiden kaupunginosa Inglesissä) jossa oli markkinat. Valtavasti roinaa, ostimme alushousuja, huiveja ja tomaatteja.   Lounaaksi söimme parvekkeella tortillaa ja olutta. Päiväkahvi mansikkatortulla rantakahvilassa. Iltaruokana kanaa ja viiniä rannan eräässä ravintolassa. Elävää musiikkiakin oli, mies kitaran kanssa. Ilta parvekkeella.

 

25.1. (SU): Dyynipäivä. Mas Palomasissa ostimme evästä kaupasta ja lounastimme rantakivillä. Pitkä  rantakävely Inglesiin, jossa lisälounasta rantaravintolassa. Illalla kävelimme keskustassa ja illan vietimme parvekkeella.

 

26.1. (MA) Menimme bussilla Las Palmasiin. Kuuluisa Canteras-ranta oli tylsä (Pirkon mielestä hieno). Kauppahallista ostimme 4 banaania, eräästä kaupasta repun, ja kävelimme kauempana rannasta vanhaan kaupunkiin, jossa söimme tutussa ravintolassa mainion Paellan. Bussilla Inglesiin, iltakävely ja normaalit iltatoimet parvekkeella (Iltapalaa, pasianssinpeluuta ja konjakinjuontia).

 

27.1. (TI): Paikalliskävelyä Inglesissä ja San Fernandossa, josta kuva. Leivoskahvit Jumbo-ostoskeskuksessa. Kallista ja ikävää. Illalliselle piti mennä Skandinaviseen Ruokalaan, mutta onneksi emme mahtuneet. Summassa menimme pieneen Barbados-ravintolaan, jossa söimme maukasta vasikanleikettä ja joimme viiniä. Hieno paikka. Ilta parvekkeella.

 

28.1. (KE): Palmitos Park-päivä. Bussilla paikalle. Alun perin meidän sieltä piti lähteä vuorivaellukselle, mutta kompassin puute pelotti.  Siisti, hyvin hoidettu paikka. Papukaijoja, kaloja, perhosia, palmuja, orkideoita, apinoita, mangusteja, krokotiileja ja vaikka mitä. Petolintuesitys oli mainio. Bussilla pois ja illalla kävely Kattikujalla (4 kissaa).  Kattikujaksi ristimme rantatien, joka kulki dyynien viertä rannan ostoskeskuksesta Inglesin eteläkärkeen, ja jossa istuskeli siellä täällä toinen toistaan sulokkaampia kissaeläimiä.

 

29.1. (TO):  Bussilla Arinagaan, nousu majakalta ylös tutka-asemalle ja takaisin, liki 10 km. Bussilla Inglesiin, lounas huoneessa, iltakävely Kattikujalla (7 kissaa) ja iltapala parvekkeella.

 

30.1. (PE): Bussilla hankalasti (täysiä) Puerto de Moganin markkinoille. Ostin hatun, Pirkko 6 pyyheliinaa. Söimme maukkaan kalaruoan eräässä rannan ravintolassa ja palasimme bussilla Inglesiin. (Kattikujalla 9 kissaa)

 

31.1. (LA): Taas markkinoille, nyt kävellen San Fernandoon alushousuja ja tomaatteja ostamaan. Tivolialueen kautta kulku takaisin. Lounaan söimme noutopöydästä, kiire tuli kun alkoivat kerätä ruokia pois. Kahvi ja päivällinen parvekkeella. Kattikujalla 8 kissaa ja 10 rakkia, näistä kuusi yhdessä läjässä. Minulla uusi hattu päässä.

1.2. (SU): Sadekuuropäivä, viileää. Kävelimme San Fernandossa, söimme ikävän pitsan rantaravinolassa. 10 sulopakkausta Kattikujalla. Ilta parvekkeella.

 

2.2. (MA): Bussilla Bahia Feliziin, joka pilattu muka paratiisiksi. Vanhat tutut paikat 15 vuoden takaa  hävitetty. Tuttu kivenkolo sentään löytyi rannalta. Yritin kirjoittaa pehmeällä punaisella kivellä saman kuin aikaisemmin, mutta heikosti näkyy.

Ja sama paikka 15 vuotta sitten, minun 50-vuotismatkallani.

Leivoskahvit joimme ja kävelimme rantoja San Agustiniin josta bussilla pois. Lounas parvekkeella, illemmalla Kattikujan (12) kautta taas Barbadokseen, jossa kana- ja viini-illallinen.

 

3.2. (TI): Pitkä kävely Palmeral Elmasaan, joka on mukava kasvitieteellinen puisto, siitä vielä pitempi kävely Mas Palomasiin ja dyynejä pitkin Inglesiin rantaan syömään pikaruokaa ja (hyi) saksalaista olutta. Lepo huoneessa ja taas rantaan, jossa leivoskahvit. 13 kissaa. Ja huoneeseen pakkaamaan.

 

4.2. (KE): Herätys aamulla klo 3.30, bussiin 4.20 ja lento Kuopioon, jossa 4 astetta pakkasta ja lunta. Kolmannenkin viikon olisin voinut viipyä, Pirkko oli tyytyväinen kahteen.