Muutettuamme Männistöön aloimme käyttää Männistön sivukirjastoa, joka toimi Männistön koulun rakennuksessa. Ahtaassa tilassa alhaalla oli kertomakirjallisuus ja yläkerrassa, eräänlaisilla parvilla, tietokirjallisuus. Olin pitkään Männistön koulussa opettajana, mutta sivukirjaston silloinen johtaja inhosi lapsia eikä halunnut, että heitä kirjastossa käytetään. Joten en käyttänyt. Itse löysin mukavasti luettavaa - eivät siellä juurikaan muut ns. parempaa kirjallisuutta lukeneet kuin meidän perhe. Männistön lähikirjasto (uusi hienompi titteli) elää tällä hetkellä lopettamisuhan alla. Koulu on lopetettu ja paikalle suunnitellaan suurta vanhusten palvelukeskusta. Tiedä häntä, vaikka vielä sieltä itseni löytäisin.

 

 

Neulamäkeen muuton jälkeen paikallisesta kirjastosta on tullut se tärkein. Kuten Männistössä, myös täällä uusi kirja on helpompi löytää - jos se yleensä on kirjastoon hankittu. Ainakin yhden olen onnistunut ostattamaan tähän lähikirjastoon, Jareed Diamondin teoksen Kolmas simpanssi. Kun tulimme Neulamäkeen, ihmettelimme sitä, että yksikään kirjaston henkilökunnasta ei katsonut sisääntulevaa asiakasta, sanonut päivää eikä näkemiin. Nyt, kun olemme kuusi vuotta täällä viipyneet ja tervehtineet,  he jo vastaavat, jopa ehtivät tervehtimään ensiksikin. Aikakausilehtitilanne on kehnontunut entisestään. Portti tuli tänne viisi vuotta, mutta nyt tilaaminen on lopetettu. Jäävät Boriksen novellit lukematta.

 

7. Omat kirjat

Kirjasto se on omakin.  Enimmillään meillä oli 3500 teosta, mutta kun muutimme Männistöstä Neulamäkeen, huonekalut kulkivat helposti, vaan  kirjoissa oli monenkertainen työ. Siispä olen vähentänyt määrää huomattavasti, enkä juurikaan osta enää uusia (käytettyjä) kirjoja. Kirjakaupasta olen eläissäni ostanut ehkä 10 kirjaa. Loput antikvariaateista ja kirpputoreilta. Nykyään kirjoja on kotona kolmessa huoneessa ja molemmilla mökeillä, tarkkaa lukumäärää en tiedä, olisiko 1500 - 2000. En myöskään lainaa kirjojani kenellekään  - pari kertaa olen erehtynyt paljon nuorempana tämän tekemään, ja kirjat ovat sille tielleen jääneet. Eräskin nainen, työkaverin vaimo, sanoi kun peräsin kirjaani takaisin: "Minä sen taisin jo lainata jollekulle, vaikken muista kenelle". Täysin väärä asenne. Minä olen ne kirjani, joista eroamaan jouduin,  toimittanut hyviin ja ymmärtäviin koteihin.